Helsingin kirjamessut valokuvaaja Petri Jauhiainen

Töissä ja Vapaa-ajalla Helsingin kirjamessuilla

Jättimäinen kirjatapahtuma Helsingin kirjamessut on tältä vuodelta taas nykäisty. Kirjojen lisäksi tarjolla oli musiikkia, ruokaa ja viiniä. Musiikkipuoli oli pienentynyt viime vuodesta rajusti – harmi sikäli, luppoajalla oli mukava käydä soittelemassa sähköisiä lyömäpelejä.

Ruoka- ja viinipuolella kannatti käydä jo pelkästä uteliaisuudesta. Mielikuva Italiasta ruokamaana ei ole aivan tuulesta temmattu. Viinit jäivät töiden vuoksi maistelematta, mutta erilaisia makeita ja suolaisia herkkuja siitäkin edestä. Pikkunälkää sai lykättyä mukavasti eteenpäin.

Kustannusliike Karistolle tein kuvakeikkaa Perhe on paras -kirjoituskisan sekä tanskalaisen dekkaristikuningattaren Sara Blaedelin tiimoilta. Kirjamessuilla oli ensimmäistä kertaa esillä kuopiolainen (Vehmersalmelta) kustantaja Radium-kirjat, josta teimme Kirsin kanssa juttua paikalliseen eli Soisalon Seutuun. Kuvasin materiaalia myös tulevia tarkoituksia varten.

Kaikkinensa useampi päivä messujen kakofonian keskellä alkoi tuntua jo luissa ja ytimissä, joten junaan hyppääminen ei sunnuntaina tuntunut ollenkaan huonolta ajatukselta. Ja valtion veturi kulki aivan aikataulunsa mukaisesti. Voittaa henkilöautoilun mennen tullen.