Kolumni: Make-up nimeltä Photoshop

Nuoret naiset katselivat minua lehtien kansilta. Naiset näyttivät olevan parhaassa iässä: kasvot olivat lähes rypyttömät ja iho sileä kuin posliini. Sisäsivuilta selvisi naisten ohittaneen jo keski-iän kynnyksen. Kuinka nuoruus voi karista muutaman sivun kääntämisen aikana? Helposti. Make-upin nimi on Photoshop, digitaalisten kuvien käsittelyohjelma.

Photoshopilla lähtevät rypyt naamasta kuin vesi hanhen selästä. Jenkkakahvat sulavat kirjaimellisesti silmissä ja A-kupista tulee D-kuppi ennen kuin kirurgi ehtii kissaa sanoa. Kuvamanipulaatio on arkipäiväistynyt sen helppouden vuoksi ja digitaalisen kasvonkohotuksen ansiosta kaamoksen lanaama naama saa uutta ryhtiä.

Mainoskuvien vaatimukset kasvavat ja yhä rankentunut kuvamanipulaatio näyttää myös nurjat puolensa. Laittamalla hakukoneeseen sanat ”pdnpulse” ja ”ralph lauren” huomaa manipulaation menneen jo äärimmäisyyksiin. Kyseisen muotitalon mallia on hoikennettu kuvankäsittelyn keinoin ja vastaavanlaisia vartalotyyppejä näkee vain kolmansissa maissa. Tytöstä tulee mieleen väkisinkin takavuosien hittielokuva E.T. ja sen ulkoavaruuden olio: iso pää pienessä ruumiissa. Ironista tapauksessa on, että kyseinen malli sai potkut kuvasta nousseen kohun vuoksi, ei se, joka on vastuussa kuvan muokkauksesta. Irtisanomisen syyksi ilmoitettiin mallin liikalihavuus.

Ranskassa suunnitellaan varoitustekstejä kuvankäsittelyllä muokattuihin mainosvalokuviin. Taustalla on pelko siitä, että muokatut mainoskuvat lisäävät psykologisia ongelmia, etenkin syömishäiriöitä. Eikä syyttä – harva ihminen tajuaa, että mainoksen illuusio on synnytetty kuvankäsittelyn keinoin. Varsinkin nuori on altis vertaamaan itseään ulkomaailmaan. Julkisuudessa pitäisi ottaa enemmän kantaa valo- ja mainoskuviin ja niiden synnyttämiin mielikuviin.

Saksassa on myös ruvettu toimenpiteisiin laihuusihanteita vastaan. Maan suurin muotilehti alkaa ensi vuoden alusta käyttää mainoskuvissaan vain tavallisia naisia, sillä nykyiset mallit näyttävät jo ilman kuvankäsittelyäkin anorektikoilta. Tavan naiset saavat kuvista saman korvauksen kuin ammattimallitkin, mikä ei liene aivan pieni. Lehdessä tuskin tullaan näkemään ”aivan tavallisia” naisia, mutta suuntaus on varmasti tervetullut.

Perheessämme on kolme tytärtä. Kaksi on jo murrosiässä ja kuopus lähestyy sitä kovaa vauhtia. Muoti ja virtaukset kiinnostavat nuoria neitejä, se on selvä. Heidän kanssaan tulee usein puhuttua nykypäivän kuvista. Ilmoille singahtaneet kommentit saattavat olla kipakoitakin ja kritiikki kuvia kohtaan on varsin ankaraa, tosin pitkälle huumorin sävyttämää. Vaimo näytti yksi päivä postissa tullutta naisten alusasumainosta, jossa erään alusasumalliston nimi oli Luisella. Varsin osuvaa.

Tämän jutun alussa mainitut lehdet, joiden kansia somistivat nuorista yhtäkkiä keski-ikäisiksi sukeutuneet naiset, olivat Pirkka ja Yhteishyvä. Nämä pullantuoksuiset lehdet mainostavat itseään aitoina ja rehellisinä koko perheen reiluina ystävinä. Pitäisiköhän heidän opetella kuvanlukutaitoa.