Osta yksi, maksa kaksi

Olen nykypäivän mittapuulla mitattuna yhteiskunnallisesti hieman epäkelpo. Kulutan liian vähän, enkä tarkoita nyt kengän pohjia, vaan ns. ostoskäyttäytymistä.

Esimerkiksi: kun menen kauppaan valmis puutelista liimautuneena hikiseen kämmenpohjaan, minulta luultavammin jää tavaroista puolet ostamatta. Ajattelen hyllyrivien välissä hieman nurinkurisesti, että ei kai sitä nyt tuota tarvitse, ja tuonkin voisi jättää ostamatta. No eihän niitä tavaroita olisi puutelistaan merkitty, jos niitä ei tarvitsisi! Tämän asian vaimo onkin monesti tuonut julki ”ostosreissulta” palatessani.

Viisaat sanovat, että mainokset toimivat ihmisten alitajunnassa ja ostopäätös tapahtuu tiedostamatta. Pahaa-aavistamattoman kuluttajan kurkottaessa kaupan hyllyltä pesuainetta A, ostaakin hän vieressä olevaa pesuainetta B, koska pesuaine B:n rumputulimainen mainoskampanja on viimeisten viikkojen aikana tehnyt särön kuluttajapolon aivopoimuun.

Silti uskallan väittää, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat immuuneja mainoksille. Asia perustuu yksinkertaisesti siihen, että mainokset ovat ajat sitten kääntyneet itseään vastaan, koska ne ovat suurimmaksi osaksi hemmetin tympeitä.

Geeneihimme on vuosimiljoonien aikana jalostunut tieto siitä, että mikään pahalta haiseva ja maistuva ei ole hyväksi. Myös epämiellyttävältä tuntuvat asiat, kuten nykypäivän yli-imelät mainokset, on parempi jättää omaan arvoonsa. Tuskin mainosmaakarit ovat ehtineet muuttamaan tätä lajien säilymisen kannalta elintärkeää vaistoa sadassa vuodessa, kovasta yrityksestä huolimatta.

Ostamisiani rajoittaa myös nykyajan tavaroiden kehno laatu. Vähänkö on tavaraa kiikutettu takaisin kauppaan sen vuoksi, että se on joko tehtaalta lähtiessä ollut valmiiksi sökö tai ensimmäisen käyttöviikon aikana sanonut yhteistyösopimuksensa irti.

Lisäksi tavaroiden rakenne ja osat on tehty siihen malliin, että niitä ei voi enää edes itse korjata. Eräänkin kodinkonehuollon mies sanoi tuodessani mikroaaltouunia takuukorjaukseen, että vie vaan takaisin ostoliikkeeseen, ei se korjaamalla parane. No sain uuden vastaavan uunin, tosin pitkien puheiden jälkeen.

Tätä kirjoittaessa on kesken neljä kuukautta kestänyt kädenvääntö toisen suuren japanilaisen kameravalmistajan kanssa. Ostin kuluneena syksynä uuden kamerarungon. Siinä ilmeni automaattitarkennuksessa vika, johon takuuhuollon mittauslaitteet eivät reagoi, mutta se näkyy otetuissa kuvissa. Sanoivat, että vika on ratin ja penkin välissä eli kuvaajassa. Eivät uskoneet ennen kuin lähetin pääkonttoriin testikuvat. Silti asia tuntuu vaan kestävän ja kestävän.

Isäni on etevä korjailemaan kaikenlaisia vempaimia, samoin velipoika. Ilmeisesti suvussa kulkee ”korjaa itse, mahdollisesti säästät”- geeni. Tosin satunnaisilta tappioilta ei voi välttyä ja homma voi tulla joskus kalliiksikin.

Yhdellä tyttäristäni taitaa olla ko. geeni melko vahvana, koska hän aukoo tavaroita ilman, että niissä edes mitään vikaa olisi. Silti olen hieman huolissani tämän geenin puolesta, sillä simppeli mekaniikka alkaa olla katoava luonnonvara. Meiltä ollaan riistämässä hajonneiden laitteiden korjaamisen riemu.