Kuvausstudio valmistui Vehmersalmelle

Työt alkoivat toissa syksynä. Ensin piti raivata pihapiirin tallirakennukseen varastoidut rojut/aarteet. Reilu puolen tusinaa peräkärrillistä kaikenlaista roinaa hajasijoitettiin mikä minnekin. Vuosi ennätti vierähtää ennekuin viime joulukuun alkupuolella alkoi rakentaminen. Oli leppoisaa rakentaa – jouluradio soi taustalla ja mahdotonta kiirettä ei ollut. Olihan joulukin tulossa. Toisin oli toissa jouluna, kun kaivolta tuleva vesiputki yllättäen pasahti: kaivettiin joulun seutuna viisikymmentä metriä uuttaa putkea maan alle. Tuon joulun muistaa.

Kuvausstudion vaiheet
Työmaa alkoi tavaroiden raivaamisella. Rupeaa jo peräseinäkin näkymään.
Ylä- ja alajuoksut paikoilleen. Studio saa mitat.
Ylä- ja alajuoksut paikoilleen. Studio saa mitat.
Lattia valmistuu. Oikealla näkyy vanhojen hevoskarsinoiden
Lattia valmistuu.
Jouluradio soi, käsisirkkeli välillä.
Jouluradio soi, käsisirkkeli välillä.

Rakentamisen ohella tuli tein puolivalmiissa studiossa kuvauksia mahdollisuuksien mukaan, mm. erään pankin henkilökuntaa. Yksi kuvaustilanne jäi erikoisen hyvin mieleen. Jousiammuntaa harrastava metsämies halusi kuvauttaa saaliinsa ja itsensä kaikkine jousiharrastusvermeineen. Kuvaushetkellä alkoi suolistetun rusakon sisuksista ropista sisäelimiä studion lattialle. No mikäs siinä, siivottiin vemmeltäjän elimet sivummalle ja saatettiin kuvaukset päätökseen. Vähäkös näitä nyt sattuu ja tapahtuu.

Kaikkien kuvaushetkellä tapahtuneiden kommeluksien vuoksi oli naurussa pitelemistä, että saimme vakavan kuvan.
Kaikkien kuvaushetkellä tapahtuneiden kommeluksien vuoksi oli naurussa pitelemistä, että saimme vakavan kuvan.

Nyt alkaa studiossa olla valmista. Siellä on hyvät ja käytännölliset tilat ottaa henkilökuvat, tuotekuvat ja mainoskuvaukset. Yksi lisäetu tilasta on: kaikki kuvauslaitteisto on nyt yksien ovien takana.

Alkaa olla valmista. Mitähän sitten tekisi?
Alkaa olla valmista. Mitähän sitten tekisi?

P.S. Keikkastudiossa järjestyy kuvaukset nopeasti paikassa kuin paikassa, vaikka saaressa kesämökillä. Nopeasti ja helposti siirrettävät laitteet eivät tarvitse edes sähköverkkoa, ja ne kantaa repussa pidemmällekin.