Ruumiita, presidenttejä ja lentäviä autoja

Eli meidän perheen reissu Finlandia –talolle Vuoden Luontokuva 2009 tapahtumaan.

Vanha sotaratsu (Skoda Octavia) taittoi verkalleen kilometrin toisensa perään. Neljän sadan kilometrin matka oli puolessa kun moottoritien ohituskaistalta pyyhkäisi henkilöauto ohi, palasi keulamme editse takaisin oikealle ajokaistalle ja jatkoi aivan suoraan tieltä ulos kohti kallioleikkausta. Auto kulki vähän matkaa kalliota reunustavaa nurmikkopengertä ja törmäsi ulkonevaan kallioon ja lähti lentoon.

”Voi helevetti..!” karkasi suustani ja sitä se kirjaimellisesti oli. Muksutkin havahtuivat takapenkiltä seuraamaan merkillistä näkymää.

Matalalta paistavan syysauringon vastavalossa kimmelsivät tuhannet särkyvän ikkunalasin palaset. Pituusakselinsa ympäri pyörivä auto sylki tavaraa hajonneista ikkuna-aukoista kuin ähkyään oksentava monsteri ja päätyi lopulta takaisin moottoritielle, pyörilleen.

”No voi perkeleen perkele..” pääsi taas. Pysäytin sotaratsun moottoritien laitaan ja ryntäsimme koko perheellä kolariautoa kohden. Yritimme samalla soittaa hätäkeskukseen. ”Hätäkeskuksessa on nyt ruuhkaa, olette jonossa, älkää sulkeko puhelinta”. No tämäkin vielä, aivan kuin olisi yrittänyt soittaa jollekin tyhjänpäiväiselle teleoperaattorille.

Onneksi ruttaantuneessa autossa ei ollut kuin kaksi matkustajaa, pieni lapsi ja vanhempi mies. Teimme parin muun paikalle pysähtyneen autokunnan kanssa mitä pystyimme ja jäimme odottelemaan viranomaisia.

Mainittakoon, että hätäkeskukseen saatiin yhteys vasta usean minuutin odottelun jälkeen. Tosin poliisi ja pelastuslaitos tulivat ripeästi paikalle hälytyksen saatuaan.

Kolme 11-15 -vuotiasta tytärtämme oli myös seuraamassa tapahtumia ja he saivatkin ensiavusta rautaisannoksen. Koska he näkivät koko tilanteen alusta pitäen, päätimme ottaa homman saman tien opin kannalta.

Pääsimme jatkamaan matkaa poliisin tenttauksen jälkeen ja seuraava pysähdyspaikka oli luonnollisesti huoltoasema. Oli päästävä käsien pesulle.

Loppumatkalla Helsinkiä kohden ei tarvinnut puheenaiheita etsimällä etsiä. Kertasimme tapahtunutta ja mietimme kolarin syitä. Onnettomuuden syytä emme todennäköisesti saa koskaan selville, sillä saimme myöhemmin tietää, että autoa ajanut vanhempi mies kuoli vammoihinsa.

Yö meni ilman painajaisia, muksuillakin. Sikeää unta saattoi edesauttaa vieraanvaraisen emäntämme runsas illallinen muutamien viinien kera. Aamulla köntyilimme hyvissä ajoin jalkeille, sillä puolilta päivin pitäisi olla junassa kohti Finlandia-taloa. Junamatkalla Kauklahdesta Helsingin rautatieasemalle huomasimme, että kamera jäi majapaikkaan. ”No ei se haittaa”, tokaisivat muksut yhteen ääneen, ”meillä on kännykät”. Niinpä..

Luontokuvatapahtuma on kasvanut pikkuhiljaa pienehköjen messujen mittoihin. Kohta ei yksi päivä enää riitä tapahtuman läpivetoon. Valokuvaukseen liittyvää rompetta ja kirjallisuuttaa pursuaa lähes aulaan asti. Mukavahan uutuuksia on hypistellä..

Finalisteille tarkoitetun lehdistötilaisuuden onnistuin missaamaan. Tilaisuus olikin ollut jo puoliltapäivin poiketen ennakkoilmoituksesta. Gaalailtaa varten sain erikseen ”nuotit” Keskisen Kaijalta, ja hämmästyksekseni myös presidentti oli tulossa tapahtumaan.

Kaikkia päivän esityksiä ei valitettavasti ehtinyt seuramaan. Mieleen jäi päällimmäisenä Poppis Suomelan kuvaukset ääriolosuhteista, joihin verrattuna omat retket tuntuvat lähinnä puuhastelulta. Kameravalmistajien suunnitteluosastot pitäisikin laittaa Poppiksen retkueen mukaan napa-alueille miettimään kameravehkeiden ergonomiaa ja käytännöllisyyttä.

Tyttäret keksivät iltapäivän mittaan hauskan pelin. He oleilivat muina miehinä Luontokuvat 2009 -näyttelyssä olevien kuvieni liepeillä ja kuuntelivat toisella korvalla ihmisten kommentteja niistä. Aika ajoin minua raportoitiin katsojien mielipiteistä. Vanhan ajan agenttitouhua..

Gaalaillassa herrat Luhta ja Taskinen vetivät meidän perheeltä pisteet kotiin. Herrojen persoonallinen ja lämmin esitystapa oli mukavan leppoisa. Edessämme muuten istui eräs presidentin turvamiehistä piuhat korvilla. Olikohan kanavalla Ylen puhe..

Veikko Neuvosen tahattomat kömmähdykset saivat tuntemaan pientä varuillaanoloa. Varsinkin presidentille suunnattu rankka ilmastolobbaus ei ehkä edistänyt asiaa mitenkään, päinvastoin.

Lintumiesten esitys oli puuduttavaa katsottavaa. Tiukasti rajattuja lintuja erilaisissa asennoissa ei kantanut alkua pidemmälle. Esitykseltä loppui alkuliidon jälkeen ilma siipien alta.

Kunniakirjan pokkaaminen oli hauska tapahtuma. Vaikka valokuvaus itsessään on aika palkitsevaa touhua (myös leipätyönä), tulevat tällaiset asiat pienenä (suurena) lisäbonuksena. Kilpailuthan voi ottaa myös huumorin kannalta.

Presidentti ei käynyt kättelemässä lavalla, mutta asiaan tuli korjaus väliajalle mentäessä. Muksut olivat ennakoineet tilanteen hyvin ja presidentin tullessa kättelemään (hän katsoi kenellä on kukka ja iso pahvilappu kädessä), tyttäret olivat liimautuneet kylkeeni kiinni. Olisivat vaan ojentaneet lapasensa sopivalla hetkellä, niin olisivat saaneet presidentillisen käden puristuksen.

Päivä oli mieleenpainuva ja hyväntuulinen. Tämä oli kerrassaan oiva avaus viikon mittaiselle syyslomalle.

P.S. Vielä kerran Isot kiitokset Tellelle (kortteerimme emännälle) ja Jormalle ja Lainalle vieraanvaraisuudesta. Ja Lars Johanssonin Lintusaaren elämää on kerrassaan hieno teos. Arvostan sitä suuresti